Kotka Karting Cup 17-19.6.2011

Hyvät suoritukset Yamaha Cupissa saivat jatkoa Kotkan osakilpailuissa!

Jesse Kauppinen, Kosmic Yamaha, aika-ajon 17. & 9. / finaalin 20. & 7.
Jukka Kauppinen, Kosmic Yamaha, aika-ajon 3. & 12. / finaalin 9. & 5.

Yamaha Cupin kolmas ja neljäs osakilpailu ajettiin Kotkan radalla 18-19. päivä kesäkuuta. Kisaan oli ilmoittautunut mukaan 40 Yamaha-luokan kilpailijaa.

LAUANTAI, ENSIMMÄINEN KISAPÄIVÄ

Lauantain sateinen kisapäivä sujui kaksijakoisissa tunnelmissa, kun Jukka taisteli kärkisijoista ja Jesse kärsi auton teknisistä ongelmista. Aika-ajoissa Jukka ajoi hienosti kolmanneksi ja nappasi siitä yhden lisäpisteen. Jesse oli 17.

Jukka ajoi neljänneksi molemmissa alkuerissä ja sai lähtöpaikakseen finaaliin ruudun kolme. Jesse oli ensimmäisen erän yhdeksäs, mutta joutui keskeyttämään toisen alkuerän jo lämmittelykierroksella sytytystulpan hajottua.

Finaalissa Jukka taisteli podium paikasta, mutta valitettavasti kymmenennellä kierroksella sattunut virhe pudotti sijoituksen kolmannelta tilalta yhdenneksitoista. Jukka onnistui kuitenkin loppukisan aikana ohittamaan kaksi kuljettajaa ja oli maalissa yhdeksäs. Jesse nousi finaalissa ruudusta 28 sijalle 20.

SUNNUNTAI, TOINEN KISAPÄIVÄ

Sunnuntai aamu valkeni vastoin edellistä päivää aurinkoisena. Aamun warm upissa Jukka oli porukan toiseksi nopein. Aika-ajoista lähdettiin edellispäivän tapaan hakemaan sijoitusta kolmen kärkeen. Valitettavasti Jukalla oli kuitenkin kaasuttimessa ongelmia ja aika oli lähes kolme kymmenystä aamun harkka-aikaa hitaampi ja sijoitus jäi 12:nneksi. Jesse onnistui paremmin ja oli aika-ajojen yhdeksäs.

Ensimmäisessä alkuerässä Jesse joutui startissa ahtaalle ja tippui melkein koko joukon viimeiseksi. Jukka ajoi maaliin kuudentena. Jessen kiri riitti maalissa sijaan 11. Toisessa alkuerässä veljekset ajoivat alunperin maaliin sijoilla 7 & 9, mutta Jesse sai 10 sekunnin aikarangaistuksen ja tippui tuloksissa sijalle 16. Jukka nousi näin ollen erän kahdeksanneksi.

Sunnuntain finaaliin Jukka starttasi ruudusta yhdeksän ja Jesse ruudusta 17. Jukka otti hyvän lähdön ja nousi heti sijalle kuusi. Jesse piti ensimmäisellä kierroksella paikkansa, mutta sitten alkoi hurja kiri kohti kärkeä.

Kolmannella kierroksella Jukka nousi viidenneksi ja ajoi takaa kilpailun kärkinelikkoa. Aluksi Jukka pysyi hyvin kärkinelikon vauhdissa mukana, mutta sitten renkaat alkoivat tahmata ja kone kuumeni tämän takia hieman liikaa. Jukan oli löysättävä vauhtia, että kone kestäisi maaliin asti. Onneksi siinä vaiheessa takaa tulijat olivat jo jääneet sen verran kauas, ettei Jukan viides paikka ollut uhattuna missään vaiheessa kilpailua. Jesse kävi kovaa taistelua ja nousi lopulta upeasti kisan seitsemmänneksi.

Jälleen Kauppinen Racingin kuljettajat keräsivät erittäin tärkeitä pisteitä ajatellen Yamaha Cupin mestaruustaistoa. Jukka nousi nyt 55 pisteellään kokonaistilanteessa kolmanneksi vain 13 pisteen päähän sarjaa johtavasta Toni Kuukkulasta. Jesse on Cupissa kahdeksantena 44 pisteellä.

Yamaha Cup jatkuu 30-31.7. Kangasalla ajettavilla sarjan viidennellä ja kuudennella osakilpailulla.



16.6.2011
Kisaennakko - Kotka Karting Cup 17-19.6.2011

Morjens! Tänä viikonloppuna ajetaan taas kilpaa, kun Yamaha Cup jatkuu ja vuorossa on sarjan kolmas- ja neljäs osakilpailu. Pisteistä taistellaan tälläkertaa Kotkassa ja tavoitteena on parantaa asemia sarjan kokonaistilanteessa.

Yamaha Cupin avaus Helsingissä meni kokonaisuudessaan hyvin, kun Jessen kanssa ajettiin sekä lauantaina, että sunnuntaina molemmat kympin sakkiin.

Sarjatilanteessa ollaan nyt iskuetäisyydellä ajatellen kärkisijoja. Jessellä on kasassa 29 pinnaa ja mulla kolme vähemmän. Pistetaulukossa ne riittävät vitos- ja seiskatilaan.

Sääennuste lupaa vaihtelevaa keliä viikonlopuksi. Voi kuitenkin sanoa, että satoi tai paistoi niin voittoa lähdetään tavoittelemaan. Siihen meidän tiimin nykyisellä iskukyvyllä on täydet mahdollisuudet molempien kuskien osalta.

(Jukka)