Ulvilanpäivän Cup/Karnevaali 6-8.8.2010

Karting Cup, Ulvila - kisaraportti

Ulvila toimi Yamaha Cupin viimeisten osakilpailuiden näyttämönä. 54 kuljettajaa oli mukana vielä viimeisen kerran tällä kaudella taistelemassa Yamaha Cupin sarjapisteistä. Jukka ja Jesse osallistuivat tututtuun tapaan Kosmiceilla kilpailuihin.

Torstai ja perjantai olivat treenipäiviä, jonka jälkeen lauantaina oli vuorossa warm up, aika-ajo ja alkuerät sekä second chance. Aika-ajosta muodostui todella tasainen. 47 nopeinta kuljettajaa mahtui sekunnin sisään toisistaan. Tiukassa aika-ajossa Jesse ja Jukka olivat sijoilla 23 & 24. Veljesten välinen aikaero oli minimaalinen, kokonaista kaksi tuhannesosaa eli 0,002 sekuntia!

Aika-ajojen jälkeen kuljettajat jaettiin neljään ryhmään ja jokainen ryhmä ajoi kerran jokaista muuta ryhmää vastaan. Jesse ajoi jokaisessa alkuerässä maaliin sijoille 11, 13 ja 8. Nämä sijat oikeuttivat suoraan finaalipaikkaan ja sunnuntain ensimmäiseen finaaliin Jesse sai ruudukseen 19.

Myös Jukka oli matkalla kohti varmaa finaalipaikkaa ajaen kahdesta ensimmäisestä erästä sijat 13 ja 9. Viimeisen alkuerän Jukka joutui keskeyttämään väärän rengasvalinnan takia ja edessä oli joutuminen second chance-erään, josta vielä kuusi parasta nousisi sunnuntain finaaleihin.

Koko päivän Jukan vauhti oli ollut hyvää ja se jatkui myös second chance -erässä. Jo lähdössä paalupaikalta lähtenyt Jukka karkasi muilta ja ajoi erän selvään voittoon varmistaen näin itselleen paikan sunnuntain finaaleihin.

Sunnuntain ensimmäiseen finaaliin Jesse lähti ruudusta 19 ja Jukka ruudusta 27. Jukka teki huiman nousun ja oli maalissa 14. Jesse oli ajamassa 15:nneksi, mutta tekniset ongelmat hidastivat hänen vauhtiaan ja viimeisillä kierroksilla neljä kuljettajaa ehti hänen edelleen. Maalissa Jesse oli 19 ja nappasi näin uransa ensimmäiset Yamaha Cup-pisteet.

Toiseen finaaliin lähdettiin ensimmäisen finaalin tulosten mukaisessa järjestyksessä. Jessen kisa ei kauaa kestänyt, sillä jo ensimmäiseltä kierrokselta alkaen hänen autossaan oli tekninen vika, joka verotti vauhtia noin sekunnilla. Seitsemmännellä kierroksella Jesse ajoi varikolle ja joutui keskeyttämään. 34 kierroksisessa kisassa ehti tapahtua yhtä ja toista. Jukka oli erinomaisessa vauhdissa läpi kilpailun ja maalissa hän oli kahdeksas kirjauttaen kilpailun kuudenneksi nopeimman kierrosajan.

Erinomaisten nousujen ansiosta Jukka kuittasi Ulvilan kisoista itselleen 26- ja Jesse 5 sarjapistettä.

Yamaha Cup 2010 päättyi Ulvilan kisoihin. Yhteensä yli 70 kuljettajaa osallistui kauden aikana vähintään yhteen osakilpailuun ja mestaruuden tänä vuonna vei Juho Valtanen. 54 pistettä kauden aikana kerännyt Jukka oli sarjan loppupisteissä sijalla 15.