Keski-Suomen aluemestaruuskilpailut 29.8.2010

Jukka ja Jesse kaksoisvoittoon aluemestaruuskisoissa!

Aluemestaruuskilpailut olivat täysosuma Kauppinen Racingille. Jukka vei mestaruuden ja Jesse varmisti tiimille kaksoisvoiton ottamalla hopeaa Yamaha -luokassa.

Koko sunnuntai sujui veljesten hallitessa radan tapahtumia. Aika-ajoissa Jukan ja Jessen vauhti oli liikaa muille ja veljekset valtasivat eturivin lähtöpaikat.

Finaalissa paalupaikalta startannut Jukka karkasi nopeasti vastustajien tavoittamattomiin. Myös kakkospaikalta lähtenyt Jesse karisti pian muun joukon kannoiltaan. Kilpailu sujui täysin käsikirjoituksen mukaan ja maalissa Jukka tuuletti jo neljättä voittoaan Jämsän radalla. Jesse saapui maaliin kahdeksan sekuntia isoveljensä perässä hienosti toisena. Kolmanneksi ajanut kuljettaja jäi yli 14 sekuntia voittoon ajaneesta Jukasta.

Mestaruus oli Jukalle toinen Yamaha -luokassa. Edelliseen mestaruuteen Jukka ajoi kaksi vuotta sitten. Jesselle hopea oli myöskin toinen hänen urallaan. Vuonna 2008 Jesse oli kakkonen Raket junioreissa. Homma jatkuu niin, että syyskuun 18-19 päivä vuorossa on Karting Mestareiden kisa, johon Jukka ja Jesse lunastivat kaksoisvoitolla paikkansa.



29.8.8.2010
Aluemestaruuskilpailu - kisaennakko


Sunnuntaina ajetaan jälleen kilpaa aluemestaruuksista. Keski-Suomen aluemestaruudet ratkotaan kahden edellisvuoden tapaan Jämsän radalla.

Tavoitteena on tottakai voitto eikä mikään muu. Tänä vuonna lisämausteen kisaan tekee se, että jokaisen alueen mestarit ja ainakin hopeamitalistit kohtaavat toisensa syyskuussa järjestettävässä mestarien kisassa.

Aiemmilta vuosilta Jessellä on plakkarissa hopea ja multa löytyy kaapista yks kultamitali. Toivotaan, että sunnuntain jälkeen voidaan Jessen kanssa todeta ajaneemme podiumille ja ehkä toisen kaulaan ripustetaan se kirkkain mitali.

(Jukka)